
Alepa on Mastermarkin uusi asiakas, jolle toteutimme logotuotemalliston. Haastattelimme yrityksen ryhmäpäällikköä Tuomas Muloa heidän kokemuksistaan asiakkaanamme.
Mulon mukaan uniikit tuotteet ovat saavuttanut suuren suosion ja he ovat tyytyväisiä mutkattomasta yhteistyöstä sekä yllättävästä positiivisesta kysynnästä. Mastermark yhteistyökumppanina on osallistunut ideointiin tulevien tuotteiden osalta ja tarjonnut meille innovatiivisia ajatuksia seuraaviksi kaupunginosatuotteiksi. Tuntuu, että myös Mastermarkin porukka on innostunut asiakkaidemme tapaan näihin uniikkeihin tuotteisiin, kertoo Mulo.
Mastermark toteutti Kuopion kaupungin uuden brändin mukaisen malliston, joka koostui edustustekstiileistä ja lahja- ja jakotavaroista. Haastattelimme Kuopion kaupungin markkinointikoordinaattoria Laura Kokkoa heidän kokemuksestaan asiakkaanamme osana brändin uudistamista.
Uudistettu Kuopio-brändi on viety selkeämpään, vahvempaan ja erottuvampaan suuntaan rikkomatta kuitenkaan kytköstä menneeseen. Yhtenäinen viesti ja ilme vahvistavat mielikuvaa Kuopiosta matkalla kohti hyvän elämän pääkaupunkia. Tuotimme yhteensä 15 erilaista tuotetta, tekstiileistä toimistotarvikkeisiin ja termospulloista reppuihin, Kokko sanoo.
Korona-ajan jälkeinen brändituotteiden tarve pääsi yllättämään Narvin, sekä heidän myyntijohtajansa Jesse Hämäläisen. Tarve brändituotteille kohdistui yritysasiakkaille, sekä messutapahtumissa kuluttajille. Pääsimme Mastermarkilla tarjoamaan brändituotteita Narvin tarpeisiin, jonka myötä Hämäläinen kehuu saumatonta yhteistyötämme. Hämäläinen kokee, että Mastermarkille voi esittää yrityksen tarpeet, jonka jälkeen hoidamme loput ideoinnista lähtien.
Mastermarkin palveluissa on erityisesti yllättänyt kuinka sujuvaa, rentoa ja kekseliästä toimintanne on. Itse on vain tarvinnut valita valikoimasta sopivat tuotteet, jonka jälkeen ne ilmestyvät meidän brändimme väreissä ja ilmeellä, Hämäläinen sanoo.
Nitor on vuonna 2007 perustettu Suomessa ja Ruotsissa toimiva ohjelmistoyritys, jossa digitaaliset insinöörit luovat kehittyviä palveluja, uudistavia työtapoja ja strategista ketteryyttä.
Nitor on tehnyt jo pidempään yhteistyötä Mastermarkin kanssa. Olemme saaneet toteuttaa heille muun muassa asiakasjoululahjoja, konttoritarvikkeita, sekä logotuotteita henkilöstölle ja asiakkaille. Viimeisimpänä olemme toteuttaneet Nitorille Sustainable pace -urheiluvaatesarjan. Vaatesarjan on suunnitellut Jyri Konttinen Nitorilta.
Mastermarkin valikoimasta saa tunnettujen ja tuntemattomienkin brändien tuotteita ja valikoimassa on paljon esimerkiksi kierrätysmateriaalista valmistettua. Aika moni asia on tuntunut järjestyvän, vaikka ei ole ollut katalogissa.’’ Laura Lampinen Nitorilta sanoo.
Vaisala on Mastermarkin pitkäaikainen asiakas jo yli 10 vuoden
takaa. Yhteistyö on sujunut mallikkaasti, ja logotuotehankintojen
keskittäminen Mastermarkiin on ollut sujuvasti toimiva valinta. Vaisalan logotuotevalikoima koostuu laadukkaista, globaaliin jakeluun
sopivista tuotteista, jotka kuvastavat heidän liiketoimintaansa.
Vaisala on maailman johtava sään, ympäristön ja teollisuuden mittausratkaisuihin erikoistunut yritys, joka tarjoaa yli 85-vuotisen kokemuksensa pohjalta asiakkailleen luotettavia mittausratkaisuja ja palveluja paremman päätöksenteon, turvallisuuden ja tehokkuuden tueksi. Vaisalan mittausteknologiaa hyödynnetään myös avaruustutkimuksessa esimerkiksi Marsissa. Vaisalan pääkonttori sijaitsee Suomessa, ja yhtiön palveluksessa on yli 1 900 ammattilaista eri puolilla maailmaa.
Dream Broker on Mastermarkin uusi asiakas, jolle toteutimme logotuotteen. Dream Broker sponsoroi Suomea edustavaa joukkuetta Baltian suurimmassa purjehduskilpailussa, ja päätti tilata miehistölle asianmukaiset lippikset. Haastattelimme yrityksen markkinointijohtaja Alexandra Taimitarhaa heidän kokemuksestaan Mastermarkin asiakkaana. Taimitarha kertoo, että sponsorointimahdollisuus tuli ilmi vain kuukautta ennen purjehduskilpailua, joten aikaikkuna oli kapea.
Olimme erityisen tyytyväisiä Mastermarkin joustavuuteen heidän priorisoidessaan tilauksemme ja meidät asiakkaana”, sanoo Taimitarha ja kiittää erityisesti yhteyshenkilöään, joka “hoitaa homman aina kotiin”. Kisaan tarvittiin laadukas, logomerkattu tuote, jonka piti olla näkyvä, säänkestävä ja erottua muista brändätyistä varusteista.”, kertoo Taimitarha.
Siili Solutions aloitti brändiuudistuksen keväällä 2020. Uudella brändi-ilmeellä suunniteltiin muun muassa tekstiilejä ja asiakaslahjoja. Brändiuudistuksen yhteydessä kilpailutettiin lahja- ja logotuotteiden toimittajat ja toimittajaksi valittiin Mastermark.
Kumppanivalinnassa olimme todella tarkkoja. Tärkeimmäksi valintakriteeriksi muodostui se, että huomasimme Mastermarkin olevan kumppani, joka pystyy viemään läpi haastavankin projektin tiukalla aikataululla. Valintaa ei ole tarvinnut katua, olemme oikein tyytyväisiä”, kertoo Siili Solutions Markkinointi- ja viestintäjohtaja Antti Kiukas.
Mastermarkille tärkeintä on tyytyväiset asiakkaat. Tiedämme onnistuneemme, kun asiakkaamme lähestyvät meitä uuden tilauksen kanssa ja saamme jatkaa yhteistyötämme. Yksi pitkäaikaisista asiakkaistamme on Hertz, jonka kanssa yhteistyö on jatkunut jo yli kymmenen vuotta. Haastattelimme Hertzin markkinointipäällikköä Carolina Harjulinia heidän asiakkuudestaan ja yhteistyöstämme.
Pitkään jatkuva yhteistyö edellyttää asiakkaan ja myyjän välistä luottamussuhdetta. Harjulinin mukaan yhteistyö onkin aina sujunut erittäin hyvin ja he Hertzillä voivat luottaa, että kanssamme hommat hoituvat.
Tuotteet ovat aina sovitusti meillä. Luotamme Mastermarkiin, kertoo Hertzin markkinointipäällikkö Carolina Harjulin.
Taideyliopisto tarvitsi tuotteita liikelahjoiksi sekä giwe away –tuotteiksi tapahtumiin ja messuille. Värikäs kokoelma toteutettiin yhteistyössä Mastermarkin kanssa. Taideyliopisto päätyi keskittämään tuotekokoelman Mastermarkille, koska he kokivat saavansa näin parhaimman hyödyn.
Keskittämällä he pystyivät varmistamaan, että kokoelma pysyy yhtenäisenä. Tuotteissa on otettu huomioon ekologisuus ja kokoelma on visuaalisesti yhtenäinen.