
Lisää liikkuvuutta ja hyvinvointia koko keholle. Vahvista vatsan, selän, lantion ja reisien lihaksia keinuttelemalla kehoasi eri suuntiin pyörivän levyn päällä. Spinmaster parantaa liikkuvuutta, tasapainoa ja koordinaatiota, ja se sopii hyvin selkävaivoista kärsiville. Kevyen treenin jälkeen Fruity-pullosta voi nauttia hedelmillä tai marjoilla maustettua vettä ja ottaa niistä irronneet hivenaineet ja vitamiinit talteen.
Spinmaster-urheilulevyllä vahvistat hauskalla tavalla vatsan, selän, lantion ja reisien lihaksia. Astu pyörivän laudan päälle ja keinuttele kehoa eri suuntiin. 16 teräslaakerilla varustettu levy pyörii kevyesti jalkojesi alla. Voi käyttää levyä myös istuma-asennossa seinään tukeutuen. Tasapaino ja koordinaatio paranevat, ja saat erinomaista ärsykettä myös nilkoille ja polville. Kuvioinnin ansiosta jalat pysyvät tukevasti levyn pinnassa. Urheilulevyn halkaisija on 35 cm, ja se soveltuu enimmillään 90-kiloiselle jumppaajalle. Kokeile ja koe onnistumisen riemu!
Fruity-juomapullossa on mukana uuttamiskapseli, jonka avulla veteen saa makua mielen mukaan. Kapseliin voi lisätä marjoja, vihanneksia tai yrttejä ja hauduttaa niiden maku ja hivenaineet juomaveteen. Voit lisätä kapseliin vaikka mansikoita, kurkunviipaleita, appelsiinin paloja tai minttua. Pulloon saa lisää ilmettä ja yksilöllisyyttä painatusten avulla. 700 ml. BPA-vapaata Tritan-muovia. Kaikki osat ovat irrotettavissa, jotta pullon puhdistus on helppoa. Suosittelemme käsinpesua.
Pakkaa ruokaostoksesi kestävään rPET-materiaalista valmistettuun kestokassiin. Ympäristöystävällinen ja kestävä valinta materiaalinsa ja käyttötarkoituksensa puolesta. Mitat: 34 x 42 x 14 cm. Kahvojen pituus 40 cm.
á 3,95 € (ALV 0 %)
Pakkaa ruokaostoksesi kestävään rPET-materiaalista valmistettuun kestokassiin. Ympäristöystävällinen ja kestävä valinta materiaalinsa ja käyttötarkoituksensa puolesta. Mitat: 34 x 42 x 14 cm. Kahvojen pituus 40 cm.
á 3,95 € (ALV 0 %)
Kierrätysmuovista valmistettu huopakassi on kevyt ja kestävä. Sen valmistukseen on käytetty 8 kappaletta 0,5 litran PET-pulloa. Se on loistava lahjakassi, messukassi ja ostoskassi, jonka voi logopainettuna jakaa ylpeydellä asiakkaille ja henkilökunnalle. Tämä kassi jää jokaiselle varmasti myös aktiiviseen käyttöön, sillä se on tukeva ja reilun kokoinen. Kassin materiaali on 2 mm paksua huopaa, joka on taitettu kantokahvojen kohdalta kaksin kerroin. Kahvojen pituus 29 cm. Kassin korkeus 40 cm, leveys 35 cm ja pohjalevikkeen syvyys 15 cm.
á 8,95 € (ALV 0 %)